Valikko

Pirkanmaan ICT-alalle taas tuhat uutta työpaikkaa tänä vuonna

16.5.2018

TIEDOTE

TAMPEREEN SEUDUN ICT-ALALLA TAVOITTEISSA JÄLLEEN 1000 UUTTA TYÖPAIKKAA

Tampereen ICT-ala jatkaa kiihdytyskaistalla: Viime vuonna tamperelaiset ICT-yritykset palkkasivat lähes 900 työntekijää, ja tänä vuonna yritykset palkkaisivat suunnitelmiensa mukaan yli 1000 uutta työntekijää. Alan osaajapulan vuoksi kaikkia suunniteltuja rekrytointeja ei onnistuta tekemään, mikä heikentää yritysten kasvumahdollisuuksia. Tampereen ICT-ala voi erinomaisesti kasvulukujen ja työhyvinvointimittausten mukaan.

Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnan tekemän koontiselvityksen mukaan Tampereen alueen ICT-yritykset uskovat ja investoivat tulevaisuuteen voimakkaasti. Yritykset palkkasivat 887 uutta työntekijää viime vuonna, ja tänä vuonna yritykset suunnittelevat palkkaavansa yli 1000 uutta työntekijää. Noin 100 hengen rekrytointiohjelmia toteuttavat muun muassa Solita, Vincit, M-Files, CGI ja Gofore. Monet pienemmät yritykset aikovat kasvaa prosentuaalisesti suurin harppauksin. Alueen ICT-firmojen aikaansaannokset näkyvät Suomessa, Euroopassa ja maailmalla.

"Tampereen ICT-skene voi hyvin ja voisi kasvaa vielä entistä nopeammin, mikäli yritysten kaikki haettavat roolit voitaisiin täyttää. Hyvä tilanne ja kasvava osaajapula luovat toiveita ja odotuksia Tampere3-yliopistolle", kertovat Kauppakamarin ICT-valiokunnan puheenjohtajat Miika Mäkitalo ja Mikko Kuitunen.

Häikäisevien kasvulukujen ohella tamperelaiset ICT-yritykset niittävät jatkuvasti mainetta ja palkintoja erilaisissa parhaiden työpaikkojen tutkimuksissa, johtamisen palkinnoissa ja työnantajakilpailuissa. Ei ole siis ihme, että Tampereella tavoitellaan asemaa Euroopan johtavana teknologia-alueena.

Tampereen seudun menestys perustuu osaamiselle. ICT-alan vahva kasvu, hyvä maine ja valoisa tulevaisuus ovat elinvoimamme kulmakiviä. Alan kasvuedellytykset on saatava toteutumaan. Tampereen uusi korkeakouluyhteisö luo elinvoimaa sykkivän osaamisen keskittymän, joka on yritysten kasvun mahdollistaja ja kilpailuvaltti. ICT-alan koulutuskeskittymän rakentaminen osaksi uutta yliopistoa on mielenkiintoinen avaus, joka ansaitsee tulla käsitellyksi perinpohjin, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly.

Lisätietoja: Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunta

puheenjohtaja, M-Filesin tj Miika Mäkitalo p. 045 205 3253

varapj ja Vincitin tj Mikko Kuitunen p. 040 589 8316

Tampereen kauppakamarin johtaja Peer Haataja p. 040 553 5535